keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pakko Pekkanen

740sen aluvanteet tuli ostettua. 
Tänään sain tehtyä diagonaalin, poikittaistuen pääkaareen ja vahvikkeet takatukiin ja apukuskin puolen pää- ja etukaaree

n.

Aaton ja joulupäivän olin luvannut olla kotona, mutta iski joku pöpö, ettei ollut oikein intoa lähteä tallille. Eilen oli ensimmäinen 'terve' päivä.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kaarien hitsaus

Tein kaarien kiinnityskohtiin reijät, että sain kaaret tiputettua. 


Takaikkunat täytyi irrottaa, että sai kunnolla hitsattua. 

maanantai 21. joulukuuta 2015

Putki & co

Ensimmäinen yritys. Ajattelin laittaa alimman putken käsijarrun päälle. Ylempi putki olisi tullut niin ylös, että autoon pääseminen olisi voinut olla haastelliinen. 
Nostin putkea ylöspäin. Toisen putken joutuu kuitenkin teettämään, niin  toinen putki tulee alemmas ja kiertää käsijarrun ja menee ovipahvia myöten. 

Por ja maali.

Takatuki ja aluslevyt.

Kulmavahvike.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lovi

Vahvikelevyt. 
Etuikkunan koristelistan kiinnikkeet.

Putsailin ikkunkarmin. 
Ensimmäinen hitsausta vaativa putki sovitettuna.

Sovitus onnistui kivasti.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kaarista

Tämän takia ei saanut bensaa tankilta. 
Vaihdoin imu/pakosarjan tiivisteen. Käynti tasaantui.





Voimaeläin.

Kaarien sovittelu jatkui.

Jani N. kävi katsomassa etten tyri mitään. Hänen mielestä olisi kannatta viedä pääkaari mahdollisimman taakse, että myöhemmin pystyisi tekemään helpommin takaa-ajettavan. Hyvä ajatus, mutta mikäli haluan takaa-ajettavan, niin ostan valmiin tai teen toiseen koppaan.

Aluslevyt.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ponnista ja punnitse

Takakaaren sovittelusta jääneet ylimääräiset osat. 
Säädin venttiilit. Moottorin käynti hiljeni. Samalla tiivistin venttiilikopan tiivisteen. Imusarja vuotaa.
Korjasin vuotavan bensaletkun, niin pääsin ajamaan pienen koeajon. Ei kuulu ylimääräisiä ääniä, vaihteet menee nätisti päälle ja tuntuu pirteältä.

Kaikille putkille ei löytynyt omaa paikkaansa. Pitää vielä miettiä ja pyytää apua.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Nivelrikko


Pyrhönen kävi huollattamassa pyöränsä. Takarengas oli puhjennut. 
Nivel vaihdettu.
Tänään ajettu ensimmäistä kertaa pois tallista. Vaihteista ainakin ykkönen, kakkonen ja pakki toimii. Bensaa ei tullu tankilta asti. Tankilta putkeen tuleva letku oli murtunut, enkä vielä kerennyt korjaamaan sitä.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Kaarien kiinnitys (teipillä)

Vanha rikkinäinen laakeri irtosi helposti. Ehjä olikin tiukassa. Pulttipyssyllä suostui irtoamaan.  

Kaarien sovittelua.

Sähköihin liitokset.

Säädin sytytyksen strobolla. Tuntuu toimivan hyvin. Moottoria ja vaihdelaatikko on vakioita, mutta vauhtipyörä kevennetty. Mielestäni kiertää nätisti 6000 asti. Enempää en uskaltanut kierrättää.
Ykkös sylinterin puristuksista olen ollut huolissani, kun kylmänä mittari näytti vain 5 baria. Nyt lämpimänä kaasu pohjassa antoi 11 baria.

torstai 10. joulukuuta 2015

Lastulevy helevetti

Vaihdoin laatikkoon öljyt. Laitoin kytkin- ja nopeusvaijerin paikoilleen. Kardaanista sain laitettua etummaisen pätkän paikoilleen. Perä oli isommalla laipalla, niin sen jouduin ettimään myöhemmin. Etupätkästäkin kannatinlaakeri oli paskana. Kardaanin asennuksessa uusi yritys myöhemmin.
Vaihdoin vesipumpun ja käytin moottorin lämpimäksi ensimmäistä kertaa. Vedet tuntui pysyvan paikoillaan.
Näistä pitäisi saada yksi ehjä kardaani. Yhden ristikon joutuu vaihtamaan. Ei ollut kuin yksi peräosa isolla laipalla ja siinä ristikko morjens!

Pyrhönen halusi uuden koulupöydän. 3,5 tuntia kesti kasaaminen. Parasta lastulevylaatua. 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hitsausharjoitus

Putsailin liimat pois.


Takapeltiä tilkitty. Tarkoitus rakentaa jokkis-sääntöjen mukaan, niin pitää varmistaa joltain asiantuntijalta kelpaako.

Johdoille läpivienti.

Etukaaren sovittelua.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Käynnistys

Sain moottorin käymään tänään. Otin virranjakajan vanhasta moottorista, kun kipinä oli kateessa. Uudet tulpat löytyi hyllystä. Sain moottorin käymään sytytystä kääntämällä. Vesipumppu vuotaa ja pitää kauheeta meteliä. Pakokaasuja tulee väärästäkin paikasta.



Irrotteltiin Lupulupun kanssa tuulilasi irti. Lujassa oli.

Etiäpäin

Jouduin muokkaamaan laturin kiinnikettä. 
Laturin sai oikeaan paikkaan.

Lisää kuvatekstiMoottori ja vaihdelaatikko paikoillaan.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Askartelupaskartelu

B18:ssa on tasavirtalaturi. Vaihtovirtalaturille on lohkossa valettu kiinnityskohta B20.ssä. Haluan tähän vaihtovirtalaturin, niin askartelen kiinnikkeen.