maanantai 31. elokuuta 2015

Putsausta

Kuussatasen varapyöräkoteloon korjauspala.





Olen yrittänyt ilmata kuplan jarruja. Ilmaa ei tule. Poljin painuu ekalla kerralla pohjaan. Olisikohan kengät jäänyt vain kauas?

lauantai 29. elokuuta 2015

Aamunavaus

Aamu käyntiin massaa rapsuttamalla. Homma jää kesken, kun pitää mennä viettämään venetsialaisia mökille. Tai tulee penaltia!

perjantai 28. elokuuta 2015

Kolme

Tinauksen jälkeen pesu vedellä ja hionta. Katotaan alkaako kuplimaan. Ilman maalia ottaa patinaa pintaan vaikka kuinka pesee ja hioo kiiltäväksi.


Öljynvaihto. Ei ota kierroksia. Säädin virranjakajaa, niin parani. Olisko kaasarissa häikkää. Ryyppy ei ainakaan toimi...



Tiivistin kaasarin ja imusarjan välistä. Bensapumppua en saanut toimimaan, Koitin tollasella irtotankki virityksellä. Ei lähtenyt käyntiin ilman ryyppyä kaasariin. Olisko kaasari tukossa?

torstai 27. elokuuta 2015

Valoa kansalle


Kuskin puoli kasattu.

Yksi sulake oli pimeenä.


Nyt palaa valot.

Seuraava rojekti odottaa jo kyljellään. HIekkapuhallus ja pohjamaalaus.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

tiistai 25. elokuuta 2015

Aamu maalla

Auringonnousu kuvattu tallin pihasta.




 Fiatin takakulma viimeisteltynä.


Apukuskin puolelle olkatappi paikoilleen ja uudet jarrukengät.

maanantai 24. elokuuta 2015

Uusinta

Ei pystyny jättämään paikkamaalatuksi. Vetäsin vielä puoli litraa epoksia missä oli ohuelti maalia. Nyt on hyvä.

Kokemäen kuhmut



lauantai 22. elokuuta 2015

Hiekkaa ja puhallusta





Maali loppui himpusti kesken. Muutamaan kohtaan jäi ohut kalvo. niin jouduin paikkaamaan eri värisellä maalilla.

Kuplan olka-akselit tuli remontista. Olivat olleet työläät korjata. Luultavasti ovat olleetkin auton alla vuodesta -64. 

Aarteita






keskiviikko 19. elokuuta 2015

Valmis! Valmiina paikoillanne HEP!





 Fiatin takalasin ympäristön reikiä täytin hitsuuttelemalla. Tinaa päälle.

Valmis!