maanantai 25. kesäkuuta 2018

Pyrhösen uusi kilpuri (Volvo240)




Listan reijät umpeen. 
Takavalojen päälle peitelevyt.



Viikko25 (Juhannus)

Juhannuksena oltiin Pyrhösen kanssa katsomassa jokkista.


Friteerattu Mars patukka. Olipas hyvää ja varmasti epäterveellistä. Ohjeessakin oli varoitus:"Voi olla oikeasti vaarallista terveydellesi."


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

FinnPez 2018



Koira Peziä tehty 1200kpl (tai näin myyjä kertoi) ja jaettu autoliikkeissä joilla on Minin edustus. Flamingo ei myöskään ole saatavilla Suomesta.
Palkinto pezit. Mehevä Mamma voitti arvauskilpailussa vasemmalla olevan avaruusmiehen 50-luvun lopusta. Minä voitin Lotossa oikealla olevan hahmon 60-luvulta..


Ostoksia.

Uusia. 
Tapajtuma Pez oikealla.


Viikko 24 (Saab peräkärry)

3.Piston Cup ajettiin Porissa. Tupla määrä kuskeja, kun porilaisia oli hyvin mukana.


Kärryä hiottu ja paklattu Pyryn kanssa. Maalipinnassa oli paljon syöpymiä. Olen yrittänyt hioa jokaisen kohdan pellille, ettei alle jää ruostetta.

Ensimmäinen taconi. Oli hyvää.

Oudosti kaikki tyhjät kohdat papereista peittyy 'taiteella'.

Naapuri flikan rippijuhliin pukeuduttiin parhaisiin.
Perheessä on monesti naurun aiheena, että monet 90-luvulla hankkimani tavarat ovat edelleen käytössä. Nämä maiharit on ostettu Tampereelta vuonna 1995 tai 96. Edelleen käyttökelpoiset ja mielestäni tyylikkäät popot.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Viikko 23 (kalaa ja autoja)

Amazonista oli pakoputki revennyt. Hitsuuttelin sen kasaan vaikkei siinä ole järkeä, Uusi ostetaan kun keretään.



Siivosin pihasta autoja talliin.

Kävin vaihdattamassa renkaita vanteille ennenkuin meidän rengas vastaava jää kesälomalle.

Polttopuu hommissa meni yksi aamupäivä.



Peräkärryn hionta jatkuu.

Kalamies saanut hukattua uistimia, katkottua siimoja ja muutaman hauen ja yhden puolen kilon affenan. 
Toyotoan jarrut piti ääntä. Ei ihme.


Mun valitsemat kukat. Voi kun tuli ihana.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Viikko 22 (koulu loppu)


2. Piston cuppi ajettu. Meni paremmin kuin ensimmäinen kerta, kun oltiin keretty harjoittelemaan.

Työpäivän viihdykettä.


Kissatkin tykkää.

Pyry kiillottaa ja pesee autoja kesätyökseen.


Peräkärryn kittausta.

Haettiin tomne, kun oli ilmanen. Käy ja melkein pysähtyy.
Molemmat lapset sai hymypatsaan. (Virnuilua jo toisessa sukupolvessa.)