maanantai 28. kesäkuuta 2021

Viikko 25

Poistin Pistoni Volvosta lisä-iskarit. Toiselta puolelta ylempi kiinnitys olikin irronnut.


Pistoni-Volvon runkonumerosta on kiukuteltu. Putsasin ja lakkasin, niin näkyy paremmin.



Amazonin kytkin oli ihan loppu. On ollut hyvä säkä, että viimeisessä kisassa autolla on päästy maaliin.

Nissanin hitsausta.


Ollaan grillattu paljon, kun on ollut helteet ja sisällä jo valmiiksi 100 astetta.

Pistoni-Volvon moottori.


Nissani.


Amazoni kyljellään.

Amazonin moottorista oli kaikki ylimmät männänrenkaat poikki.


Oltiin testaamassa Pv:tä, niin ei tarvinnut arvuutella miksi auto lakkasi käymästä.

 

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Viikko 24



 






Korjailin Pistoni Volvon Kokemäen jälkeisiä vaurioita. Sunnuntaina oltiin Kauhajoella kisoissa. Auto ei ihan riittänyt, jäi lähdöissä aina viimeiseksi eikä radalla ollut oikein ohistuspaikkoja. Pyry ajoi kolme lähtöä eli välieriin asti.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Viikko 23

Kokemäen Kuhmuissa katsastuksessa käskettiin katkaista keulasta ylin putki.Ritilän ulkopuolella on kaksi pystyputkea. Viillot on tehyt putkien ulkopuolelle. Putki on huonekaluputkea ja seinämävahvuus 1,5 mm. 
Säännöt sanoo seuraavasti:
10.3.1. Moottoritila Autojen moottoritilan saa suojata korin sisäpuolelta suojaputkilla (enintään 2 kpl), joiden ainevahvuuden enimmäismitat ovat; neliöputki 60x60x4 mm ja rakenneputki / huonekaluputki halkaisija 62 mm ja seinämävahvuus neljä (4) mm. Suojaputkiin tulee porata viiden (5) mm:n reikä tarkistusmittausta varten. Putket saa liittää toisiinsa vastaavanmittaisilla väliputkilla ja niitä saa olla enintään kolme (3) kpl. Putkien tulee olla onttoja, eli niitä ei saa käyttää lisäpainojen sijoituspaikkana.

Minun tulkinnan mukaan keulassa ei ole mitään sääntöjen vastaista. 


 
Pyry pääsi ensimmäistä kertaa A-finaaliin. Ensimmäisessa mutkassa oli vähän kontaktia ja konepelti meni ryppyyn, niin kuski ei sen jälkeen enää nähnyt. Pyry ajoi kaksi kierrosta ja tuli varikolle. Sijoitus 5.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Viikko 22

Pvn moottori.

Simo ja Juho kävi auttamassa koritunkin kanssa, että A-pilari saatiin suorempaan linjaan.