sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Viikko 43


Rättärin jarrukilpien maalaus. Yritetään taas kerran saada talven aikana runko valmiiksi. 

Lapsilla oli syysloma, niin käytiin Eurassa asti syömässä oikein ravintelissa.

Iltapalana itsetehty kana-juustohampurialainen.

Saatiin Pyryn Volvoon pintaväri. Ehkä viimeisellä hetkellä? Poika oli ainakin onnellinen ja tyytyväinen.

Hitsuuttelukoneesta katoili virrat. Otin palan pois johdosta, niin vika hävisi.

 

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Viikko 42





Maalattiin pohjamaali tarvittaviin kohtii, Takakyljestä kiehui vanha paikkaus ja sen tein uusiksi.
Rauman torilla oli tarjolla atomeja ja vetyjä.


Reiskan Rähinöissä Pyry ajoi lauantaina nuorten luokassa laina autolla. 4.


Käytiin samalla katsomassa mielenkiintoista aihiota. Sunbeam Talbot.

 

torstai 20. lokakuuta 2022

Viikko 41


Jatkettiin Pyryn Volvon hiomista.






 Kisat oli sunnuntaina kosteassa Huittisessa. Katsastuksessa huomasivat, että yhdestä kattoputkesta puuttui saumaa. Väittivät ettei yläpuolellakaan ole. Oma moka. Olin unohtanut, enkä ollut huomannut myöhemminkään. Muutama kisa kerettiin ajamaan ennenkuin oli tarkka katsuri. Onneksi varikolta löytyi hitsauskone ja hitsaaja. Kiitos!

maanantai 10. lokakuuta 2022

Viikko 40

Obamaan Amazonissa ollut ja huolletu moottori.

Anoppi osti mulle mahtavat synttärilahjat.

Mausteista possunlihaa ja ranskiksia.

Paikkamaalataan Pyryn Volvoa. Pyry oli sopinut kaupat, niin peura oli juossu päin takakulmaa. Mikä muuttuikin lyhtypylvääksi parkkipaikalla, missä oli pyöritetty Volvoa.

 

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Viikko 39

Punajuuri pastaa





 Peltiä suoremmaksi ja maalia päälle, ettei ruostu.

Vaihdoin Toyotaan vaihdelaatikkoöljyt ja lisäsin lisäaineen.