sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Museo95



Tänään iski inspiraatio ja rälläköin mätiä pois. Jäi siihen vielä peltiäkin.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Akkunat


Irrottelin ikkunat. Sain kaikki ehjänä irti. Tiivisteiden alta ei löytynyt yllätyksiä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Jarrut


Tänään irrottelin kuskin puolen jarrut. Letku meni hajalle. Männät oli tälläkin puolella ok kuntoiset.
Toinen mäntä on juminut käytössä kun pala on kulunut vinoon.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Lavan irrotus ja jarrut



Lava oli aika kevyttä tavaraa. Kolmeen pekkaan nostettiin se seinää vasten. Bensatankin täyttöputki oli jäänyt kiinni muuten ei tullut mitään yllätyksiä.




Jarrut purettu ja männät painettu takaisin. Männät oli yllättävän hyvät.Suojakumit hajalla.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Solenoidi


Uusi solenoidi hommattu US-Partsilta ja akku Lonsin akusta. Nyt käynnistyy avaimesta eikä solenoidista nouse savu. Ostin Lonsista samalla akku-laturin.

Kuvauksia


Pisara photographyn kuvia missä mun kalustoa rekvisiittani. Ylempi 'bridal' kuvaus, alempi lauluyhtye Myntin kuvaussessiosta.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kupla


Piiloon jäävät kohdat pensselöity kolme kertaa. Keulaa ruvettu putsaamaan maalausta varten. Takalokasuojat taas kertaalleen paikoillaan.

Fordin lava





Lavaa irroteltu. Pultit pyörii läpi, niin joutuu rälläköimään kannat pois ja sitten katkaisemaan mutteri irti.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ovet



Tänään saatiin penkit ja ovet paikoilleen.
Moottorin asennuksessa oli tapahtunut vahinko. Moottori oli tipahtanut vähän liian aikasin ja murti lasikuitua ja maalia lamppujen välistä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Takalaita



Leikkasin takalaidan pintapellistä mädän kohdan pois. Eka pistihitsit poraamalla pois.
Lämmitin lavan kiinnityspultteja mitkä ei ollut likellä sähköjohtoja.

Kuplan maalaus


Tänään aloitettu pensselimaalausta tavaratilaan, helmoihin yms.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Vararengas

Varapyörä oli piukasti kiinni auton alla. Jouduin katkaisemaan pultit puukkosahalla.


Vararenkaan lukitus telineeseen. Tämäkin tarvitsi puukkosahaa.



Solenoidi.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kukkanen

Sammal on lujassa. Parhaiten mielestäni lähtee raesaippualla ja karhealla harjalla,


Lattiassa laajimmat ruostevauriot, Matossa äänieriste kerännyt vettä.


Yritetty Kimmon kanssa käyntiin. Virta ei mene startille asti. Startti oli jumissa. Vaikka startti pyörii irrallisena niin paikoillaan virta ei pääse perille asti. Rele naksuu. Ennen putsauksia rätisi jännittävästi ja lämpeni kuumaksi.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kupla, Amazon ja F250

Paklaamista jatkettu.

Toinenkin tunkinkorvake paikoillaan.

Nyt pitäisi olla hitsaukset valmiina.

Amazon huollossa. Laatikko alkoi pitää syksyllä ääntä. Onneksi korjaantui lisäämällä öljyä. Laatikkoon meni lähes purkillinen.

Laipasta on yksi ruuvi kadonnut matkalle. Oti varalaatikkosta ruuvin tilalle. Vihdoin sain korjattua myös pakoputken kiinnitystä.



Ford tuli pihaan. Yritin käyntiin. Startti ei pyöri. Kuuluu vain naks.

Fordin alkavaa sammaloitumista.