sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Viikko 8

Nyt on vain satanut. Ja satanut. Ja vielä vähän lisää. 
Pyrhönen putsaili Toyotan vanteista valumia pois pintapuolelta. 



Derbin katteet sai uuden värin. 
Alottelin Vaakun moottorin paikoilleen laittamista.

Daim-kakkua. Törkeen hyvää.



 Pyry täytti 15-vuotta niin isovanhemmille ja muille vieraille tarjoiltiin kakkua.
Parasta herkkuleipää:friteerattua kanaa, pekonia ja juustoa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Viikko 7


Pyry kunnostanut Derbin katteita. Halkeamat ollaan kolvaamalla korjattu.


Toyotan vanteiden kunnostus jatkui hiekkapuhaltamalla ja maalaamalla sisäpuolelta Hammerilla,

Terijoensalavia yritetty pilkkoa polttopuiksi.

Nyyttejä kana taytteellä.


Varamoottori kasassa ja putsattu lisää ennen maalausta.

Volvo jätti tien päälle. Olin käymässä Motonetissä, niin lähtiessäni sieltä syttyi mittaristoon ylimääräisiä valoja, mutta sammuivat kuin antoi kierroksia.
Kävin vielä Sittarissa ennen kuin lähdin kotiin. Eurajoen keskustassa kierroslukumittari lopetti toimintansa. Jäähallin kohtaan auto pysähtyi.
Soitto Mehevälle Mammalle, että tule pelastamaan. Toi mukanaan apuvirtaa ja yleismittarin. Akku oli tyhjä, eikä apuvirrasta ollut apua. Lähdettiin hakemaan kotoa parempaa akkua.
Akku vaihtoon, niin matka jatkui loput muutaman kilometrin. Kotona mittailin lisää, niin laturi ei lataa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Viikko 6


Jalopeno poppersseja.


Varamoottorissa männät paikoillaan ja öljypohja.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Viikko 5

Saunan hana pyöri ympäri, niin käskettiin korjata. 
Mehevän Mamman kanssa Jubussa pitsalla. Jubu on toinen Rauman paremmista pitsapaikoista.


Testataam tollasta väriä Volvon lohkoon.

Aapunaattori osti itselleen isomman unikaverin.


Varamoottorin putsausta.


Oltiin Mouhijärvellä Winterancessa. Kuskeina Pyry, Juho ja Esa. Autona oli Peugeotti.
Auto ei kestänyt loppuun asti. Lopuksi kävi kahdella sylinterillä ja vaihteita oli yksi. Onneksi keli huononi, niin yhdellä vaihteella ja kahdella sylinterilläkin pysyi mukana kisassa.