lauantai 31. elokuuta 2013

Kupla edistyy

Epoksit matattu ja hiontaväri vedetty.

torstai 29. elokuuta 2013

Hiekkapuhallusta


Piti valmistella kuplaa, mutta jalka sökö niin ajattelin levätä ja hiekkapuhaltaa.
Olisko kellää kaasupillejä, että saisi rungosta pultteja irti?

tiistai 27. elokuuta 2013

Runko ja vanteet

Bemarin runko valmis. Karhensin edellisen kerran epoksin ja vedin uuden kerroksen. Annoin kuivua ja vedin pintavärin.
Saabin vanteet valmiit.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pohjat




Vihdoin sain vedettyä Kuplaan epoksin.

perjantai 16. elokuuta 2013

Avon vanteet


Maalailin avoon vanteet . Teippaamisessa olikin kova urakka. Keskusta pitää maalata vielä kiiltävällä mustalla. Nyt siinä epoksi.

torstai 15. elokuuta 2013

Totko

Aamusta olen käynyt tekemässä kuplaan pohjia. Tänään iltapäivällä innostuin hiekkapuhaltelemaan fordin osia.

tiistai 13. elokuuta 2013

Maalausta ja aamuvuoro

Avo-Saabiin tulevat vanteet siistittynä.

Maalia jäi yli niin vetäsin tähän.

Siisti talli.

Kuplan etupään maalauksen suunnittelua. 

maanantai 12. elokuuta 2013

Ford, avo ja sekalaista

Pitää kääntää toisin päin.


Takalaidasta mekaanisesti poistettu maali ja pakkeli. Loppusilaus hiekalla.

Avosaabin osia.


lauantai 10. elokuuta 2013

maanantai 5. elokuuta 2013

Renkaita, vanteita, kuplaa ja Saabia

Vuosia sitten hiekkapuhalletut Saabin vanteet haettu säilöstä. Vähän oli ottanut ruostetta.. Nämä tulee avoon.

Pensseli maalaus POR-15:sta.
Kuplassa luukut paikallaan.

Peräkonttikin sai maalia.