sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Viikko 12







Jokkis Pv:n hitsuuttelua.

Toyotaan uusi suodatin ja pyyhkijänsulat.

Kuva otettu Kardaanikunkussa ehkä 2019? Auto on nykyään meillä. Kuva lainattu netistä. Kiitos ja anteeksi.

 

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Viikko 11



Purkasin moottorin minkä hain Laitilasta. Harmi, että nelos sylinterissä oli vesi sisällä. Moottorilla ei ollut ajettu paljon kunnostuksen jälkeen. Sylintereissä ei ollut rappua, kiertokangen- ja kampiakselin laakerit olivat vaihdettu ylikokoon.
Hoonasin nelossylinterin, että sain männän pois. Pientä rokkoa jäi, mutta saattaisi silti toimia jokkis käytössä?

Rönttö Pv:n oviin korjauspeltejä.

 

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Viikko 10

Maalasin Pyryn mopon etulokasuojan. Ensimmäinen kerros kiehui, niin jouduin hiomaan ja maalaamaan uusiksi.
.t
Olen pellittänyt Rönttö Pv:tä lisää.  Apukuskin ovea on kevennetty turhan paljon, niin laitan siihen vähän lisää peltiä, ettei aurinko paista ihan joka reunasta.
Laitoin rättärin runkoon pintaväriä kaksi kerrosta. Kerrosten välissä mattasin pinnan.


Englantilaista lihapiirakkaa.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Viikko 9

Ostin (halvan) putkentaivuttimen, että saisi tehtyä edes pieniä taivutuksia. Ensimmäinen testi 90-asteen mutkasta ei ainakaan herättänyt toivoa, että saisi tehtyä kaikki kaariputket.



Pistoni-Volvossa kuskin puolen ylempi ja apukuskin oviputki oli isompaa putkea kuin muut, niin siitä tuli sanomista yhdessä katsastuksessa. Sääntöjen mukaan kaikki putket pitäisi olla samaa kokoa. Putkissa oli myös lytätyt päät mikä ei ole sääntöjen mukaista. Nyt ei tarvitse ainakaan tämän takia jännittää, että jää kisa ajamatta.

Lakritsi-chilimokkapaloja.

Ramen nuudeleita.

Maali jostain syystä kiehui, niin jouduin hiomaan ja maalaamaan uusiksi.

Kaveri pelasti tälläsen rapeahkon Volvon. Tästä tulee moottori ja laatikko meille.