perjantai 28. joulukuuta 2018

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

perjantai 14. joulukuuta 2018

Viikko 49

Rauman Uan pikkujouluissa palkittiin ansioituneet kuskit ja talkoolaiset. Pyry oli palkittujen joukossa.

Pyry aloitti Pv:n putsailun.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Viikko 48 (Fiskars)









Vietettiin romantiikkainen viikonloppu Fiskarssissa.
Lauantai iltana ajeltiin Tammisaareen syömään. Ruoka oli täydellistä. Yksi parhaista ruokailukokemuksia ikinä.
Kotiin päin ajettiin Karjaan kautta ja haettiin ostamani taulut Greger Grönholmilta.

perjantai 30. marraskuuta 2018

tiistai 20. marraskuuta 2018

Viikko 46


Huoran keikalla Brummissa. Rokrok!

Järjestettiin Ruususten kanssa renkaitten vaihtotapahtuma.



maanantai 12. marraskuuta 2018

perjantai 9. marraskuuta 2018

Viikko 44


Chevroletin vaihdelatikon vaihto edelleen kesken. 
Volvoon röpömassaa.


torstai 1. marraskuuta 2018

Viikko 43

Pyry on putsaillut Volvoa maalaus kuntoon

Kaadoin Terijoensalavat rajalta, Järkyttäviä puita tai mitä lie pensaita.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Viikko 42 (syysiomalla Kristiinassa)














 Lapsilla alkoi syysloma. Leealla oli työkeikka Kristiinassa, niin jäätiin lasten kanssa hetkeksi pyörimään ja valokuvailemaan kaupungille.

Äiti ja Aapeli löysivät yhteisen harrastuksen Sudokut. Äiti reissu ei menny nappiin, kun sai meiltä mahataudin. Ekaksi sairastuin minä, sitten Pyry ja Leea viimeiseksi. 


tiistai 16. lokakuuta 2018

Viikko 41 (ei mitn)


Olen kaatanut näitä terijoensalavia. Ärsyttäviä.



Pekoniin kääritty lasagne.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Viikko 40 (Volvo 240)


Kevensin Pyrylle etu- ja takaluukun.



Jauheliha-pastakakku. Täytteenä tomaattipastaa ja juustoa.