maanantai 23. joulukuuta 2019

Viikko 51


Peräkärryn viimeistelyä. Kromiosien kiillotusta, lokasuojien sovittelua ja kaikkea aikaa vievää nysväämistä.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Viikko 50

Saab kärryn viimeistely jatkuu. Ikkunat paikoillaan.

Toyotaan vaihdoin ilmamäärämittarin. Nyt toimii!!!

Volvoon eteen uudet jarrupalat, koska jarrut vinkuu. Väheni muttei loppunut. Vaihdan vielä taakse.

Volvoon uudet tulpat, öljyt ja suodatin.

Pyry tehnyt mun Pv:tä.

Saab kärryn kromiosien puhdistusta.


Lokasuojia paikoilleen, niin kiinnitysrauta putsattu ja maalattu.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Viikko 49

Butter Chicken ja naan-leipää

Paistettua riisiä, paistettua kaalta ja pekonia ja possun sisäfilettä.
Tällä viikolla on jatkunut tallien siivous ja peräkärryn viimeistely.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Viikko 48

Päästiin iltavuorosta aiemmin, niin lähdin viemään kaveria Poriin. Lähellä oli ettei olisi tullut kalliiksi.




Tein aamupalaksi valmiista croisant taikinasta (pyöreässä purkissa) suolaisia ja makeita 'vohveleita'. Croisantteina maistuu lievästi valmisruoka, mutta näin paistettuna ei lainkaan. Onnistunut kokeilu.