keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Synttärit

Pastaa, kanaa, pekonia ja juustoa.




Saabin viimeistelyä.

maanantai 28. syyskuuta 2015

(Tom ja) Jerry


Pitää vielä tehdä tölkeille teline ja eväsleiville hylly.

Ajokausi on ohi, niin pitää pakata kalusto talliin ja huoltaa autot mitkä on jäänyt kesken. Avoon laiton jäähdytysnesteet veten tilalle. Vaihdoin vedet 4 kertaa, sen jälkeen vesi oli veden näköistä.

Viimeistelyä. Putsasin pohjan karhunkielellä. Sen jälkeen puhdistus rasvanpoistajalla ja maali päälle.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Salainen rojekti


Lauantaina sain takanurkan putsattua. Taivas näytti välillä pelottavan sateiselta. Onneksi ei ripauttanut vettä.

Oven kulmat yritän vaihtaa mahdollisimman alas. Korjauspelti ei ole muodoltaa täysin alkuperäistä vastaava. Toivon näin muodon pysyvän mahdollisimman alkuperäisenä. Ovi istui aukossa aiemmin hyvin. 



perjantai 25. syyskuuta 2015

Sopu ja rauha

Nurkkaan korjauspalan suunnittelua.

Kylkien putsaus mekaanisesti. Hiekkapuhallus kun keli sallii.

Oven sovitus. Samalla näkee onko sisähelma oikeassa paikassa.

Pohjapellin hitsasin alta muutamalla hepillä.

torstai 24. syyskuuta 2015

Sovittelua






Ruuveilla kiinni. Oikea etukulma tarvitsee uutta peltiä mihin lattiapelti kiinnittyy. Taakse on aiemmat omistajat hitsannut paksua plootua. Se saa jäädä sinne 'roiskeläpäksi'.

Volvon katsastus



Volvolla ei ole ajettu vuoteen. Kävin ajamassa pienen lenkin katsastusta edeltävänä päivänä. Oikean puoleinen jarru jumitti ja valoja oli pimeänä. Valoissa oli kontaktihäröä, jarrut tuli kuntoon voimakkaasti jarruttelemalla.
Matkalla katsastukseen Volvosta puuttui tehoja. Moottori ei kiertänyt yli neljän tuhannen. Tänään kävin Kokemäellä, niin paluu matkalla auto toimi mielestäni niinkuin aiemminkin.

tiistai 22. syyskuuta 2015