lauantai 31. lokakuuta 2015

Puhkun ja puhallan


Koitin vähän suojailla muovilla, ettei olisi ihan kauhea homma putsata hiekkaa.







Lapset yökylässä mummilassa. Paistettua perunaa, possun filettä, juustokastiketta, parmesaania ja ruusukaali-pähkinähässäkkää.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Talvirenkaat


Putsailin massoja kuskinpuolelta edestä. Sylinteri ja kengät menee vaihtoon.


Irrotin tämän turhana moottoritilasta. Pitää miettiä vaihtoehtoja mikäli lämmöt käytössä on korkealla. Edellinen omistaja sanoi, ettei ongelmia ollut. Hänellä flekti pyöri kokoajan. Itse ajattelin laittaa flektin toimimaan termostaatin kautta. Usealla lämpöongelmia on ollut. Ratkaisujakin tuntuu olevaan kirjavasti.

torstai 29. lokakuuta 2015

Fiattia ja mopoa





Irrottelin äänieristematon.

Irrottin vanhan paikan ja mädäntyneen pohjapellin pois. Vanha korjauspala ei onneksi ollut pohjasti kiinni ollekkaan. Yläosa oli tarpeeksi ärsyttävä irrottaa.

Pyrhäsen krossi oli ekaa kertaa käynnissä. Olin tyrinyt pakoputken hitsauksen. Olin laittanut palan väärinpäin kiinni. Ärsyttävää. Kierroksilla prötäs, muuten tuntui toimivan ok.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Hämynen tunnelma

Helma hitsattuna.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Laudepuut ja muut


Joutuu muokkaamaan korjauspalan etupäätä.

Päädyin sovittamaan helman kahdessa osassa. En saanut takapäätä istumaan millään.


Laudepuut. Nämäkin lievä projekti. Sahattu ei höylätty.

Volvon 14 ja 15 tuuman vannekehät. 

Tilasin useamman sivuvalon kerralla traileriin. Ensimmäinen hajosi.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Sovitustalli


Parempi kuin oikealla puolella.

Koitan hitsata tulppahitsillä. Yleensä teen rälläkällä viillot.

Eväsrasia



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Helman vaihtoa





Pistehitsit on vaivalloista irrotella poraamalla. Otin rälläkkään hiontalaikat ja hioin pistekohdat puhki.

Mopon osia maalattuna.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hitsinhitsi

Pyöräkotelon alareuna korjattu ja lattian etuosa hitsattu kiinni.


Pientä hiekkapuhallusta.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Hitsausharjoitus


Harvinaisen hyvin pidetty autorata. Onkohan tämmöttil keräilyarvoa?


Nyt aukeaa suulin ovi talvellakin.

Alapuolelle saumaa.

Yläpuolelle saumaa.

lauantai 17. lokakuuta 2015