Listan reijät umpeen. |
Takavalojen päälle peitelevyt. |
Koira Peziä tehty 1200kpl (tai näin myyjä kertoi) ja jaettu autoliikkeissä joilla on Minin edustus. Flamingo ei myöskään ole saatavilla Suomesta. |
Palkinto pezit. Mehevä Mamma voitti arvauskilpailussa vasemmalla olevan avaruusmiehen 50-luvun lopusta. Minä voitin Lotossa oikealla olevan hahmon 60-luvulta.. |
Ostoksia. |
Uusia. |
Tapajtuma Pez oikealla. |
3.Piston Cup ajettiin Porissa. Tupla määrä kuskeja, kun porilaisia oli hyvin mukana. |
Kärryä hiottu ja paklattu Pyryn kanssa. Maalipinnassa oli paljon syöpymiä. Olen yrittänyt hioa jokaisen kohdan pellille, ettei alle jää ruostetta. |
Ensimmäinen taconi. Oli hyvää. |
Oudosti kaikki tyhjät kohdat papereista peittyy 'taiteella'. |
Amazonista oli pakoputki revennyt. Hitsuuttelin sen kasaan vaikkei siinä ole järkeä, Uusi ostetaan kun keretään. |
Siivosin pihasta autoja talliin. |
Kävin vaihdattamassa renkaita vanteille ennenkuin meidän rengas vastaava jää kesälomalle. |
Polttopuu hommissa meni yksi aamupäivä. |
Peräkärryn hionta jatkuu. |
Kalamies saanut hukattua uistimia, katkottua siimoja ja muutaman hauen ja yhden puolen kilon affenan. |
Toyotoan jarrut piti ääntä. Ei ihme. |
Mun valitsemat kukat. Voi kun tuli ihana. |
2. Piston cuppi ajettu. Meni paremmin kuin ensimmäinen kerta, kun oltiin keretty harjoittelemaan. |
Työpäivän viihdykettä. |
Kissatkin tykkää. |
Pyry kiillottaa ja pesee autoja kesätyökseen. |
Peräkärryn kittausta. |
Haettiin tomne, kun oli ilmanen. Käy ja melkein pysähtyy. |
Molemmat lapset sai hymypatsaan. (Virnuilua jo toisessa sukupolvessa.) |