perjantai 31. heinäkuuta 2015
torstai 30. heinäkuuta 2015
Pelti kii
Tarkistin tallilla Fiatin peltiosat. Aluksi kirosin, kun ulkomaan apinat oli pakannut väärän puolen lattiapellin. Kotiin päästyäni tarkistin lähetyslistan ja totesin tilauksen tehteen apinan tehneen virheen.
Tarkotus oli siirtää kuplasta bensansuodatin auton alle. mutta ei löytynyt tarpeeksi pitkää 6millistä bensaletkua. |
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Obaman elintensiirto
Moottori ja vaihdelaatikko lähtee vaihtoon.
Frouva on Kreikassa viikko, niin tätä tehdään pihassa sen ajan. Vähintään tekniikka pitäisi saada vaihdettua, jos saisi kaaret vielä sisään niin olisi huippua.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Ravintolapäivä
Koeannos. Kastikkeena cola-kastike. Resepti pöllitty netistä.
4 salottisipulia
5 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl siirappia
1/2 dl makeaa chilikastiketta
3 rkl barbequekastiketta
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 l kolaa
ripaus savusuolaa
4 salottisipulia
5 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl siirappia
1/2 dl makeaa chilikastiketta
3 rkl barbequekastiketta
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 l kolaa
ripaus savusuolaa
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Pientä hieromista
Bensapumppu vaihdettu. Suodatin pitäisi saada johonkin parempaan paikkaan. |
Luukku ei pysy ylhäällä, koska luukku on murtunut saran molemmin puolin. Luukku hitsattu jo aiemmin. |
-bensapumppu (uusi)
-venttiilin säätöruuvi
-pyörijä
-sytytysjohto
-pari johtoa korjattu uusilla liittimillä
-bensaa 15 l
torstai 23. heinäkuuta 2015
Maalari maalasi taloa
Tänään tilasin Fiattiin osia 350:llä eurolla. Tähän mennessä osiin mennyt
-etupenkit 30e (kaupan päälle tuli 2 jarrusylinteriä)
-keulamerkki 25e
Tämän päivän tilauksessa
- ulkohelmat
-sisähelma apparin puolelle
-apukuskin lattia
-kaasu/ryyppyvaijeri
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Hiekkapuhallusta
tiistai 21. heinäkuuta 2015
maanantai 20. heinäkuuta 2015
lauantai 18. heinäkuuta 2015
perjantai 17. heinäkuuta 2015
torstai 16. heinäkuuta 2015
Ovi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)