Muutama vuosi sitten naapurin isäntä kävi kysymässä kiinnostaisiko minua vuokrata hänen vanhaa traktoritallia. Traktorit oli tullut isommiksi eikä enää mahtunut talliin. Uudelle isommalle traktorille oli tehty uusi isompi talli ja vanha talli oli jäänyt hyvin vähälle käytölle.
Ele oli mielestäni hieno ja yllättävä. Olin todella kiitollinen, että pääsin mukavempiin tiloihin rakentelemaan projektejani.
Isännän ollessa pihassa minun mennessä tai tullessa tallille vaihdoimme aina muutaman sanan. Hänellä oli todella hyvä yleissivystys. Erityisiä kiinnostuksen kohteita oli politiikka ja Suomen sotahistoria.
Autoin häntä mielelläni. Olin mukana mm.perunoiden istuttamisessa, traktorin jarruremontissa ja hakettamisessa.
Hänellä oli ollut tämän seudun ensimmäisiä hytillisiä puimureita. Koska semmosia ei ollut kaupallisesti tarjolla, niin hän teki itse. Hytille oli naureskeltu. Ei ikinä ennenkään puimureissa ole hyttiä ollut, ei sitä tarvitse. Muutama vuosi eteenpäin niin kukaan ei halunnut hengittää puimapölyä.
Tänä syksynä juttelimme paljon nukkumisesta ja unen puutteesta. Fibrosta johtuen unen laatu oli olematonta. On väsynyt, muttei nukuta. Pieniä torkahduksia, muttei syvää univaihetta laisinkaan.
Unettomuus vie voimia. Selviäminen päivästä on pieni taistelu. Touhukkaana ihmisenä to-do listassa olisi aina jotakin tärkeää.
Välillä oli parempia aikoja jolloin monet asiat etenivät ripeästi. Vastapainona taas päivät muuttuivat viikoiksi eikä pihapiirissä ollut kuin kissan jalanjäljet.
Aamusta talon ohi pyöräillessä tuli katsottua onko isäntä hereillä. Tänä syksynä oli valot aamu kuudelta monesti päällä. Aina toivoi, että talo olisi pimeä ja talossa nukuttaisiin ja kerättäisiin voimia uuteen päivään.
Enään ei aamusta syty taloon valo. Kiitos, että olit osa elämääni.
