sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
ID, Please
Tämne haettiin tänään Lupunlupun kanssa Otaniemestä. Seisonut 80-luvulta-2012 heinäladossa Hämeenlinnan seutuvilla. 2012-2014 Otaniemessä kaverin kaverilla.
Lähtee käyntiin ja sammuu. Pakoputki, kaasari ja vesipumppu vuotaa.
torstai 24. huhtikuuta 2014
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
HIekkapuhallusta ja kuplia
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Chevroletti
Chevrolettiin tuli käyntihäiriö. Tehot ja tyhjäkäynti katosi. Vaikutti mielestäni polttoaine puolen vuodolta. Tutkiessani mahdollista vuotoa huomasin, että kannet ovat erilaiset. Toisella puolella on metallinen paluulinja ja toisella puolella menee letkulla.
Vika paikantuin taaimmaiseen suuttimeet ja sen paluuletkuun. Oli tarkoitus irrottaa letku niin koko nippa irtosi. Tämä oli jo aiemmin katkennut ja tilalle oli tehty viritys.
Yllättäen toi kikkare mistä paluulatket lähtee on sama kuin Transitissa. Luotettavan tuntuinen yhdistelmä Ford ja amerikkalainen diesel tekniikka.
aamu maalla
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
torstai 17. huhtikuuta 2014
Hidas eteneminen
tiistai 15. huhtikuuta 2014
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)