Lähdin töistä. Huomasin ettei Obamassa ole jarruja. Poljin painuu pohjaan ja hidastuminen on olematonta. Käsijarru toimii. Ei muuta kuin nokka kohti kotia.
Erään kylän lähellä puhelin soi. Juttelen. Vasemmalla puolella tietä on poliisi ja siviiliauto. Yrmeän oloinen poliisi setä pyytää puhaltaamaan pitkään ja rauhallisesti. Olin kerennyt laittamaan puhelimen apukuskin penkille. Luultavasti setä poliisi ei ollut huomannut, että puhuin puhelimeen koska oli pysäyttämässä lähinnä keskustasta tulevia autoja. Luultavasti Obaman ulkoasu aiheutti epäilyn, että kuski kannattaa puhalluttaa. Onneksi en ollut kännissä. Matka jatkui kotiin päin ilman jarruja.
Tämmönen tuli pihaan. Pientä hitsuuttelua. Tätä on jo aiemminkin hitsailtua huolella. Helmasta löytyi massaa ja sanomalehteä. Turvallista hitsuuttelua.
Forssaan lähdettiin Raumalta Amerikanautoharrastajien kanssa letkassa. Aamu kahdeksalta paikalla oli 12 kulkuneuvoa.
Humppilassa pysähdyttiin tankkaamaan autot ja kuskit ja matka jatkui. Letka hajautui tämän jälkeen kaveriporukoihin.
Alueella ei vielä ollut hirveätä ruuhkaa kun saavuimme paikalle. Euroautot ohjattiin omalle alueelle ja amerikanautot paraatialueelle.
Euroautoista hienoin oli Velj. Hämärä Volkkari-bussi. Yksi hienoimmista junakeuloista mitä tiedän.
Paljon autoja, vähän mitkä olisi säväyttänyt. Challengerit, Mustangit, Dusterit jne. on nähty niin moneen kertaa. Farmareissa ja 40/50 luvun autoissa oli joitakin todella hienoja.